Olen kamalan
huono hyvästelemään. Ja kamalan hyvä itkemään, jos liikutun. Se ei ole mikään
hyvä yhdistelmä.
Ystäväni häissä
kukaan ei sanonut “hyvä puhe!” tai “kaunis mekko!” vaan sain kuulla, että
“kylläpä sinä itket paljon”. Kaikki sen näkivät, koska seisoin kaasona
seremonian aikana hääparin vieressä.
Tunnen aina
nopeasti itseni kotoisaksi uusissa paikoissa, mikä on sopeutumisen kannalta
hyvä asia, lähtemisen kannalta huono.
Lauantaina olin
pyytänyt parhaita kavereitani juhlimaan vakiobaariimme, jossa pari ystäväämme esiintyi myöhemmin illalla. Siellä nappasin tultuani pahaa aavistamatta kaverin tarjoaman pizzapalan
lautaselta. Neljä tuntia myöhemmin jouduin ruokamyrkytyksen kourissa
lähtemään pikaisesti kotiin. Yön vietin tanssilattian sijaan vessanlattialla. Toisaalta ruokamyrkytys tuli sopivasti, koska säästyin itkuisilta hyvästeiltä.
Eilen illalla,
kun tulin bodabodalla kotiin illallisen jälkeen yritin tuntea kaupungin joka
solussani. Lempikohtani kotimatkalla on alamäki, jossa menee lujaa ja kaupungin
valopilkulliset kukkulat näkyvät joka puolella. Suljin silmäni, nautin vauhdista
ja hengitin ahnaasti kaupungin saasteista ilmaa. Vilkutin Habibille, jolta olen
monta kertaa ostanut grillattua kanaa yömyöhään kotimatkalla.
Tänään hyvästelin työkaverini. Sain kakkua ja kahvia toimistolla ja tarjosin heille
Fazerin suklaata. Lähtiessäni en pystynyt sanomaan paljon. Duncan,
autokuskimme, joka on ollut tukenani jokaisessa asiassa, oli viimeinen jonossa.
“Tulee ikävä.” En
saanut muuta suustani. Itkuhan siinä tuli.
Tänään illalla
minun pitää hyvästellä kämppikseni. Siitä tulee vieläkin vaikeampaa. Hänestä on
tullut minulle kuin veli.
Onneksi minun ei
vielä tarvitse sanoa hyvästit Ugandalle. Jäljellä on vielä kaksi viikkoa
reissaamista ennen kuin matkaan takaisin Suomeen.
Kuten viisas Rauli
Virtanen kirjoittaa Reissukirjassaan:
"Tällaisessa matkailussa kolme
neljästä matkalaukkuvaiheesta voi olla kärsimystä. Vain saapuminen määränpäähän
on yleensä mielialaa nostattavaa. Sen sijaan lähteminen kotoa, lähteminen
määränpäästä ja paluu kotiin syövät miestä, kuten on ollut tapana sanoa."
Odotan kuitenkin kotiinpaluuta. Nähdään
kohta, Suomen kesä!
