Hyvästi Kampala

Olen kamalan huono hyvästelemään. Ja kamalan hyvä itkemään, jos liikutun. Se ei ole mikään hyvä yhdistelmä.

Ystäväni häissä kukaan ei sanonut “hyvä puhe!” tai “kaunis mekko!” vaan sain kuulla, että “kylläpä sinä itket paljon”. Kaikki sen näkivät, koska seisoin kaasona seremonian aikana hääparin vieressä.

Tunnen aina nopeasti itseni kotoisaksi uusissa paikoissa, mikä on sopeutumisen kannalta hyvä asia, lähtemisen kannalta huono.

Lauantaina olin pyytänyt parhaita kavereitani juhlimaan vakiobaariimme, jossa pari ystäväämme esiintyi myöhemmin illalla. Siellä nappasin tultuani pahaa aavistamatta kaverin tarjoaman pizzapalan lautaselta. Neljä tuntia myöhemmin jouduin ruokamyrkytyksen kourissa lähtemään pikaisesti kotiin. Yön vietin tanssilattian sijaan vessanlattialla. Toisaalta ruokamyrkytys tuli sopivasti, koska säästyin itkuisilta hyvästeiltä.

Eilen illalla, kun tulin bodabodalla kotiin illallisen jälkeen yritin tuntea kaupungin joka solussani. Lempikohtani kotimatkalla on alamäki, jossa menee lujaa ja kaupungin valopilkulliset kukkulat näkyvät joka puolella. Suljin silmäni, nautin vauhdista ja hengitin ahnaasti kaupungin saasteista ilmaa. Vilkutin Habibille, jolta olen monta kertaa ostanut grillattua kanaa yömyöhään kotimatkalla.

Tänään hyvästelin työkaverini. Sain kakkua ja kahvia toimistolla ja tarjosin heille Fazerin suklaata. Lähtiessäni en pystynyt sanomaan paljon. Duncan, autokuskimme, joka on ollut tukenani jokaisessa asiassa, oli viimeinen jonossa.

“Tulee ikävä.” En saanut muuta suustani. Itkuhan siinä tuli.

Tänään illalla minun pitää hyvästellä kämppikseni. Siitä tulee vieläkin vaikeampaa. Hänestä on tullut minulle kuin veli.

Onneksi minun ei vielä tarvitse sanoa hyvästit Ugandalle. Jäljellä on vielä kaksi viikkoa reissaamista ennen kuin matkaan takaisin Suomeen.

Kuten viisas Rauli Virtanen kirjoittaa Reissukirjassaan:

"Tällaisessa matkailussa kolme neljästä matkalaukkuvaiheesta voi olla kärsimystä. Vain saapuminen määränpäähän on yleensä mielialaa nostattavaa. Sen sijaan lähteminen kotoa, lähteminen määränpäästä ja paluu kotiin syövät miestä, kuten on ollut tapana sanoa."

Odotan kuitenkin kotiinpaluuta. Nähdään kohta, Suomen kesä!